Iitin musiikkijuhlat

Musiikkijuhlat

Ajankohtaista

Etusivu
Tiedotteet

Mitkä musiikkijuhlat?

Lyhyt esittely
Aikaisemmat juhlat
Kirjoitettua
Juhla-alue
» Videokooste (2007)

Mitä tapahtuu 2010?

Ohjelma
Taiteilijat

Miten sinne pääsee?

Liput
Sijainti
Kuljetukset

Palveluja juhlien ohessa

» Iitin kunta / matkailu
» Iitti Golf
» Iitti Travel

Lehdistölle

Pressikuvia
Yhteystiedot
 

Musiikkikurssit

Kirkonkylä, kauneimmaksi kruunattu

Iitin kirkkopitäjän perusti viimeinen katolinen piispamme Arvid Kurki kuningas Kustaa Vaasan vahvistuskirjalla vuonna 1539. Iitti oli alkuaikoina jättiläispitäjä, johon kuuluivat nykyisen alueen lisäksi Valkealan, Jaalan, Kuusankosken ja Kouvolan alueet, kahdeksan kylää nykyisestä Mäntyharjusta ja Pertunmaasta ja vielä pieni kolkka nykyistä Elimäkeäkin.

Iitin kirkonkylä kasvoi kolmen järven väliselle harjulle. Nykyinen kirkko rakennettiin maa- ja vesiteiden risteykseen vähän ennen isonvihan alkua 1693. Ristikirkon mallina on ollut 1690-luvun alussa valmistunut Tukholman Katariinan kirkko. Lautaiset holvikuvut on tehty Hollolan kivikirkon malliin; vesikatto puolestaan on hollantilaista tyyliä, jonka erikoispiirteenä on korkea aumakatto.

Kirkonkylän hahmo rakentui ajan myötä ja tarpeiden mukaan: tarvittiin pappila, nimismiehen talo, kauppoja, kunnantupa ja koulu. Talot sijoittuivat loivasti mutkittelevan kylätien molemmin puolin. Kirkkoväki tuli laajan kirkkopitäjän eteläosista eli Maakansasta tietä pitkin kävellen tai hevosilla ja pohjoisosista eli Vesikansasta veneillä. Veneet rakennettiin niin suuriksi, että niihin yleensä mahtui kokonaisen kylän kirkkoon menevä väki. Kirkonkylässä on edelleen kolme vanhaa kirkkovenevalkamaa. Iitin ensimmäiset ravikilpailut 1870 pidettiin nekin Kirkkojärven jäällä.

Kirkkoa lukuunottamatta kylän rakennukset ovat enimmäkseen 1800-luvun loppupuolelta tai 1900-luvun alusta. Vanha pappila, kirkkoherranpappila, on vuodelta 1898. Nykyään siinä toimii Kristillinen levähdyspaikka ry. Kesäkahvilan empiretyylinen, aumakattoinen talo siirrettiin nykyiselle paikalleen Jaalasta 1869. Siinä toimi Iitin ensimmäinen kansakoulu aina vuoteen 1965 asti. Nykyisin talossa on järjestöjen ylläpitämä kesäkahvila, näyttelytila ja käsityöpuoti.

Kun Helsinki–Pietari-rata valmistui 1870, kunnan uudeksi keskukseksi alkoi hiljakseen muodostua Kausala rautatieaseman tuntumassa. Keskusta-asemansa menettäneessä Kirkonkylässä vaalitaan tietoisesti perinteistä rakennuskulttuuria. Matkailijat, lomailijat ja iittiläiset itse nauttivat kylän tunnelmasta ja miljööstä, rantapaikoista ja kävelyreiteistä vanhojen talojen lomassa. Iitin kirkko on erittäin suosittu häiden viettopaikka. Aikoinaan maankuulun iittiläisen käsityöperinteen jatkajien töitä myy kesäkahvilan puoti, ja museonmäellä toimii kesäteatteri. Edelleenkin vietetään Vesikansan kirkkopyhiä vanhaan malliin, ja kirkkovenesoutu on yksi iittiläisistä ”kunnallisurheilulajeista”.

Vuonna 1990 Iitin kirkonkylä voitti YLEn ja Matkailunedistämiskeskuksen järjestämässä kilpailussa arvonimen Suomen kaunein kylä.

 

 

Yli 90 vuotta ensimmäisestä pianonkannosta Hiidenvuorelle

Lähes 7000 vuotta sitten muinaisen Päijänteen tulva puhkaisi Heinolan harjun, ja villiintynyt Kymi hautasi alleen maat Hiidenvuoren molemmin puolin. Koskemattomana säilynyt vuori sai laelleen muinaislinnan. Siitä tuli merkinantopaikka, jolla sytytetyt vainovalkeat näkyivät yli kymmenen kilometrin päähän eri suuntiin. Luonnon muokkaamaa jyrkkäseinäistä kalliota, joka kohoaa noin 60 metriä vedenpinnasta, voitiin käyttää myös puolustukseen. ”Vuorelle” johtaa nykyäänkin varsinaisen polun lisäksi jääkauden uurtama salakäytävä: kapea ja jyrkkä sola.

1910-luvun henkeen kuuluivat kansallisromantiikka ja koskemattoman luonnon palvonta. Hiidenvuori ja tuohon aikaan vielä vapaat Mankalan kosket nousivat iittiläisiksi luontoretkeilyn vetonauloiksi. Mankalaan syntyi useiden Iitissä kesiään viettävien taiteilijoiden yhteisö. Seudun  luontoon, kalajärviin ja lohikoskiin ihastunut oopperalaulaja Wäinö Sola puolisoineen oli yksi sen  jäsenistä. Lähimpinä kesänaapureina asustelivat Kansallisteatterin näyttelijät Evert ja Kirsti Suonio.

Professori Wäinö Sola (1883-1961), entinen Sundberg, kuului yhdessä Aino Acktén, Edvard Fazerin ja Oskar Merikannon kanssa vuonna 1911 toimintansa aloittaneen Suomalaisen oopperan perustajajäseniin ja  oli sen voimahahmo vuoteen 1949 asti. Hänen kaksiosainen muistelmateoksensa ”Wäinö Sola kertoo” ilmestyi 1951–52.

Ajan hengen mukaisesti Mankalan taiteilijasiirtolassa heräsi ajatus kesäjuhlista muinaisella linnavuorella, varsinkin kun Hiidensaareen ja Hiidenvuorelle järjestettiin laivamatkoja useista suunnista. Hiidenvuoren vihkiäisiksi nimettiin se juhla, joka pidettiin 5. heinäkuuta 1914. Yleisöä saapui noin 3000 henkeä. Vuorelle oli rakennettu lava ja kannettu piano. Päänumerona oli Evert Suonion kirjoittama ja ohjaama näytelmä Hiiden vuoren vihkiäiset, jonka esittivät Kansallisteatterin näyttelijät.

Sovittiin, että juhlasta tehdään perinne. Pian alkanut sota kuitenkin sekoitti suunnitelmat. ”Heinäkuun 5. pnä 1914 järjestin yhdessä Evert ja Kirsti Suonion kanssa kesäjuhlat Iitin Hiidenvuorella. Elokuun 1. puhkesi maailmansota. Mitä se toisi tullessaan? Kaikki taiteellinen toiminta seisahtui kokonaan. – Viivyimme Mankalassa syyskuun loppupuoleen odotellen sodan päättymistä”, kirjoittaa Sola.

20- ja 30-luvuilla juhlaperinnettä koki elvyttää mm. suojeluskunta. Kirjailija Hella Wuolijoen, Iitin Lyöttilässä sijainneen Marlebäckin kartanon tuolloisen omistajan kerrotaan kuljetuttaneen peräti flyygelinsä Hiidenvuoren huipulle juhlia varten. Toisen maailmansodan ja pitkän tauon jälkeen Iitissä ryhdyttiin 1990-luvulla jälleen järjestämään Hiidenvuoren yökonsertteja, joista nyt on tullut jokakesäinen perinne ja osa Iitin musiikkijuhlia.

 

Kirkko loistaa kesäisessä ilta-auringossa

Iitin kirkko on Suomen kauneimman kylän ja Iitin musiikkijuhlien keskipiste.

Taiteellinen johtaja Laura Mikkola on kansainvälisesti arvostettu huippupianisti. Kuva Heikki Tuuli.