Iitin musiikkijuhlat

Musiikkijuhlat

Ajankohtaista

Etusivu
Tiedotteet

Mitkä musiikkijuhlat?

Lyhyt esittely
Aikaisemmat juhlat
Kirjoitettua
Juhla-alue
» Videokooste (2007)

Mitä tapahtuu 2009?

Ohjelma
Taiteilijat

Miten sinne pääsee?

Liput
Sijainti
Kuljetukset

Palveluja juhlien ohessa

» Iitin kunta / matkailu
» Iitti Golf
» Iitti Travel

Lehdistölle

Pressikuvia
Yhteystiedot
 

Musiikkikurssit

Lappeenrannan laulukilpailun ja Turun sellokilpailun voittajat Iittiin (13.1.2010)

Lappeenrannan laulukilpailun tuoreet voittajat, 25-vuotiaat Marjukka Tepponen, sopraano ja Waltteri Torikka, baritoni, esiintyvät tulevana kesänä Iitin musiikkijuhlilla. Itseoikeutetusti he laulavat Hiidenvuorella, mutta myös Iitin kirkossa. Lisäksi helmikuun loppupuolella pidettävän Turun valtakunnallisen sellokilpailun nuori voittaja on kiinnitetty musiikkijuhlien avajaiskonserttiin. Iitissä nähdään myös nuori, jo useita palkintoja kahminut suomalaispianisti Roope Gröndahl. Avajaiskonsertin 10.6. tulee juontamaan toimittaja, tuottaja ja kulttuurivaikuttaja Aarno Cronvall.

Kokeneempaa muusikkokaartia edustavat ensi kesänä mm. sellaiset taiteilijat kuin Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja, alttoviulisti Vladimir Mendelssohn ja itävaltalaissyntyinen sellisti Erich Oskar Hütter. Perjantaikonserttiin saapuu Kymenlaakson oma orkesteri Kymi Sinfonietta johtajanaan kapellimestari Hannu Lintu.

Vanhoja tuttuja Iitin musiikkijuhlilla ovat Helsinki-kvartetin kanssa aiemmin vieraillut viulisti Petri Aarnio, viulisti Nina Karmon, Jukka Harju käyrätorvineen sekä tietenkin Lasse Pöysti. Myös saksofonisti Jukka Perko Nelitahti-yhtyeineen saapuu toistamiseen, joten jazziakin on luvassa.

Babar-norsun tarina Vanhassa pappilassa

Perjantain iltapäiväkonserttien lisäksi Iitin vanha pappila tarjoaa puitteet lauantaina 12.6. musiikilliselle tarinalle Babar-norsusta. Sen kertovat juhlien taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola ja Lasse Pöysti. Pöysti nähdään jo keskiviikkona Verlan tehdasmuseossa, jossa ohjelmaan kuuluu Vladimir Mendelssohnin sovitus W.A. Mozartin musiikkinäytelmään ”Musik zu einer Faschingpantomime”.

Kuvataiteilijana Tiina Elina Nurminen

Kaikkiaan yhdeksän konserttia tarjoavat musiikkijuhlat käynnistyvät taidemaalari Tiina Elina Nurmisen näyttelyn avajaisilla. Näyttely viipyy Iitin kirkonkylän kylätalossa kaksi viikkoa.


Fingerporissa katseltiin TIltu-aiheista elokuvaa (27.8.2009)

Tarunhohtoinen Iitin Tiltu on aikojen kuluessa innoittanut monien taiteenalojen tekijöitä; viimeksi Peter Lönnqvistiä, joka kaksi vuotta sitten sävelsi Iitin musiikkijuhlille oman teoksensa Eatin´´til Two (”syömistä aamukahteen”). Uusin aluevaltaus on sarjakuva: Helsingin Sanomien sarjakuvasivulla kerrottiin 22.8.09, että Fingerporissa esitetään jo 33. viikkoa kauhuelokuvaa Eatin' Tiltu! Kuva on nähtävissä HS.fi-sivustolla internetissä (linkki).

Fingerpori-sarjakuvan tekijä on helsinkiläinen, Nastolan Uudessakylässä syntynyt Pertti Jarla. Fingerpori ilmestyy HS:n lisäksi monissa muissakin sanomalehdissä, ja sitä on julkaistu myös albumeina. Ennen tätä 'suomalaista pikkukaupunkia' puujalkavitseineen Jarla julkaisi sarjaa nimeltä Karl-Barks-Stadt. Myös kuvittajana toimineen Jarlan töitä on nähty lisäksi mm. Pahkasika-julkaisussa. Tämän syksyn aikana ilmestyy Jarlan ja Roman Schatzin yhteinen lastenkirja.

Kuvia musiikkijuhlilta 2009 (15.7.2009)

Kuvaaja, ellei toisin mainittu: Hasa Tuomisaari


Laura Mikkola Iitissä, kuva Heikki Tuuli
Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola yllätti Verlan tehdasmuseossa laulamalla - tangoa tottakai! Kolmikko Hietanen - Mikkola - Perko ei jätä yhteistyötään tähän vaan aikoo syksymmällä esiintyä  mm. Pariisissa.
Iitin kirkonkylä, kuva Pirkko Vekkeli

Musiikkijuhlien ahkerimpiin esiintyjiin kuuluivat Tuomas Ylinen ja Xu Zhong (oik.). Perjantaikonsertissa he esittivät yhdessä Beethovenin sonaatin pianolle ja sellolle. Kuva on harjoituksista.
Avajaiskonsertissa kuultiin mm. Kaija Saariahon sävellys Calices viululle ja pianolle Suomen ensiesityksenä tulkitsijoinaan Antti Tikkanen ja Laura Mikkola. Kuva on harjoituksista.

Lotta Kuusisto ja Paavo Kerosuo jäljittivät Ravilinnassa lasten kanssa Klonksettia.

Virtuoosimainen lauluyhtye Talla johtajanaan Pasi Hyökki esiintyi perjantaina sekä Vanhassa pappilassa että kirkossa, jossa päätösnumerona kuultiin kaksi osaa Rahmaninovin vaikuttavasta Vigiliasta. Kuva on harjoituksista.

Maestro Philippe Entremont äityi kehumaan Iitin musiikkijuhlien festivaali-
orkesteria maailman parhaaksi orkesteriksi.

Lauantaina pianoa alettiin kantaa Hiidenvuorelle hyvissä ajoin festivaalin huipennusta varten.



Kesän 2010 musiikkijuhlat poikkeukselliseen aikaan (16.6.2009)

Kesällä 2010 Iitin musiikkijuhlia ei poikkeuksellisesti vietetä viikkoa vaan kaksi viikkoa ennen juhannusta. Päivämäärät eivät paljonkaan poikkea tämänkesäisistä: ajankohta on 9.-12.6.


Hiidenvuoren ja Perheniemen konsertit päättivät musiikkijuhlat 2009 (16.6.2009)

Iitin musiikkijuhlat 2009 päättyi perinteiseen Hiidenvuoren yökonserttiin lauantaina 13. kesäkuuta. Ukkosen ja sateen uhkasta huolimatta juhlapaikalle kapusi yli 600 kuulijaa. Hiidenvuorella ei kuitenkaan pahemmin kastuttu vaan katseltiin lämpimässä kesäyössä salamointia järven takana. Tiina-Maija Koskela ja Raimo Sirkiä esiintyivät Kirsi Saaren säestäessä miesvoimin mäelle kannetulla pianolla.

Perheniemen opistolla pidetyn lasten ja nuorten musiikkileirin 60 oppilasta pitivät oman päätöskonserttinsa sunnuntaina 14.6. Tätä viimeistä konserttia oli edeltänyt jo koko joukko esiintymisiä. Yksityistuntien ja orkesterisoiton opiskelun lisäksi kurssilla oli perehdytty myös kapellimestarin tehtäviin, sillä kahdeksan Iitti Sinfonietta -orkesterin nuorta soittajaa yllätti yli 200 hengen yleisönsä päätöskonsertissa johtamalla Corellin Concerto Grosson op. 6 kahdeksan osaa itse. Orkesterisoittoa on opettanut musiikkileirin alusta eli vuodesta 2004 saakka Seppo ”Sepi” Reinikainen Metropolia-ammattikorkeakoulusta.

Yleisötavoite saavutettiin

Iitin musiikkijuhlayhdistys saavutti yli 3000 kävijän tavoitteensa. Kirkkokonserteissa kävi yhteensä enemmän väkeä kuin viime kesänä. Avajaiskonsertissa oli yleisöä eniten (470), mutta paljon ei jäänyt jälkeen lauantaina pidetty ja äänitetty Mozart-konsertti, jossa esiintyivät Philippe Entremont ja Laura Mikkola, piano, sekä Iitti Festival Orchestra johtajanaan Philippe Entremont (430 kuulijaa). Myös mm. lauluyhtye Tallan tähdittämä perjantaikonsertti Iitin kirkossa houkutti lähes 400 hengen yleisön.

Pienelle yleisölle tarkoitetut Verlan ja Iitin vanhan pappilan konsertit saivat maksimiyleisönsä. Molemmilla pappilan konserteilla oli yli 100 hengen yleisö, ja Verlan vanhaan tehdassaliin oli myyty kaikki 250 lippua jo ennakkoon. Myös perjantai-illan jazzkonsertin kävijätavoite, 200 henkeä, saavutettiin.

Lauantaipäivänä ei tänä vuonna pidetty suosittuja pappilan konsertteja, vaan oma tapahtuma lapsille Kausalan Ravilinnassa. Se oli järjestäjille hienoinen pettymys, sillä sadan osallistujan sijasta tilaisuudessa oli vain reilut 50 lasta huoltajineen. Mahdollisesti Kouvolan seudulla samaan aikaan järjestetyt tapahtumat verottivat Ravilinnan yleisöä.

Entremont e Mikkola
 Philippe Entremont tuli ensimmäisen kerran vuosikymmeniin
Suomeen. Iitissä hän johti festivaaliorkesteria ja soitti lauantai-
iltana 13.6. M
ozartin kaksoispianokonserton Laura Mikkolan
(oik.) kanssa.
  Kuva Pirkko Vekkeli.
 

Harjoitukset Iitissä alkoivat (9.6.2009)

Iitin musiikkijuhlien 2009 taiteilijat saapuvat parhaillaan Iittiin. Ensimmäiset harjoitukset pidettiin jo tänään tiistaina. Torstaiaamuna alkavat musiikkijuhlien festivaaliorkesterin harjoitukset lauantai-illan kirkkokonserttia varten. Musiikkijuhlat  käynnistyvät Verlan tehdasmuseon konsertilla keskiviikkona 10.6.

Lauantaikonsertti kuullaan sunnuntaina radiossa

Yleisradio osallistuu jo totuttuun tapaan Iitin musiikkijuhliin. Tällä kertaa radioitava konsertti on lauantaikonsertti 13.6. Iitin kirkossa. YLE äänittää konsertin ja lähettää sen seuraavana iltana Radio 1:ssä kello 19.03. Konsertissa esiintyy Philippe Entremont'n johtama Iitin musiikkijuhlien orkesteri solisteinaan Laura Mikkola, piano, ja Philippe Entremont, piano. Konsertti koostuu pelkästään Mozartin musiikista. 28-jäseninen Iitti Festival Orchestra on muodostettu musiikkijuhlien kamarimuusikoista ja musiikkikurssin opettajista sekä Lahden ja pääkaupunkiseudun sinfoniaorkestereiden soittajista.

Lauantai-illan konsertti on levytyskonsertti, sillä sveitsiläinen levy-yhtiö on halukas tuottamaan Iitin kirkossa äänitetyn Mozart-levyn. Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola on levyttänyt Philippe Entremont'n kanssa aiemminkin.


Wanhan Pappilan ohjelma julki (11.5.2009)

Iitin musiikkijuhlien perjantain 12.6. iltapäiväkonserttien ohjelma Wanhassa Pappilassa on nyt julkistettu; ks. Ohjelma. Konserteissa esiintyvät Lauluyhtye Talla; Antti Tikkanen, viulu; Anna Kreetta Gribajcevic, alttoviulu; Tuomas Ylinen, sello; Teemu Viinikainen, kitara; Jukka Perko, saksofoni; Laura Mikkola, piano ja Xu Zhong, piano.

Myös 28-jäsenisen Iitti Festival Orchestran soittajien nimet ovat ilmestyneet sivustolle (Taiteilijat). Orkesteria johtaa lauantai-illan kirkkokonsertissa Philippe Entremont.


Lasten oma musiikkijuhla Ravilinnassa: Klonksetti (11.5.2009)

Ennakkotiedoista poiketen Iitin tulevien musiikkijuhlien lastentapahtuman paikkana on monitoimitalo Ravilinna Kausalassa. Esitys alkaa lauantaina 13.6. kello 13. Iiro Rantalan säveltämä ja Lotta Kuusiston suunnittelema Klonksetin jäljitystarina kertoo ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja onnistumisesta. Laulun avulla on selvitty pahemmistakin tilanteista eikä periksi anneta. Esiintyjinä ovat Lotta Kuusisto ja Paavo Kerosuo. Koko perheelle tarkoitettua esitystä ei kuitenkaan suositella alle kolmevuotiaille. Liput tapahtumaan maksavat 5 euroa, perhelippu 15 euroa.

Perheniemen musiikkileirille ehtii vielä hakea

Iitin musiikkijuhlayhdistyksen järjestämän valtakunnallisen lasten ja nuorten musiikkikurssin hakuaika kestää 15.5. saakka. Perheniemen opistolla pidettävälle leirille ilmoittaudutaan internetissä osoitteessa www.iitinmusiikkijuhlat.net / musiikkikurssit (linkki tästä).



Kesän lippujen varaus alkaa maaliskuussa (22.2.2009)

Iitin musiikkijuhlien konserttien lippuja voi varata 2. maaliskuuta alkaen. Lippuja voi myös ostaa nettimyynnistä. Lue lisää kohdasta Liput.


Kymi Sinfonietta 10 vuotta: Nikkolan ja Mikkolan 'uusinta' (30.1.2009)

Kymmenen vuotta sitten perustetun Kymi Sinfoniettan ensimmäinen taiteellinen johtaja Juha Nikkola avasi tuolloin uuden orkesterin sinfoniasarjan solistinaan pianisti Laura Mikkola. Nyt juhlavuotta viettävän orkesterin helmikuista sinfoniakonserttia johtaa jälleen Nikkola solistinaan Laura Mikkola. Ohjelmassa on mm. Saint-Saënsin iki-ihana toinen pianokonsertto. Konsertti järjestetään kahdesti: Kotkan konserttitalossa 18. helmikuuta ja Kouvolan kaupungintalolla 19. helmikuuta.

Laura myös Jyväskylä Sinfonian solistina

Ennen Kymi Sinfonietta 10 vuotta -sarjan konsertteja Laura Mikkola esiintyy kotimaassa Jyväskylä Sinfonian kanssa. ”Luonnollinen kosketus” -konsertissa Jyväskylän teatteritalossa 4. helmikuuta kuullaan Beethovenin toinen pianokonsertto. Kapellimestarina on Martin Fischer-Dieskau.

Lisätietoja: www.kymisinfonietta.fiwww.jyvaskylasinfonia.fi



Musiikkijuhlayhdistyksen elokuvailta oli onnistunut (25.1.2009)

Kausalan Ravilinnassa esitettiin 21. tammikuuta Iitissä vuonna 1923 kuvattu mykkäelokuva Koskenlaskijan morsian elävän musiikin säestyksellä. Musiikkijuhlayhdistyksen järjestämä esitys sai innostuneen vastaanoton. Iltanäytökseen osallistui noin 250 ja koululaisnäytokseen noin 130 katsojaa ja kuuntelijaa. Musiikista vastasivat Teppo Hauta-aho ja Eero Ojanen; esityksen aluksi elokuvahistoriaa ja Iitin Mankalankoskien  kuvausten historiaa valotti lyhyesti lehtori Marja Pullinen. Hanke toteutettiin yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAn kanssa. Lisää aiheesta alla olevassa tiedotteessa 7.1.

Kesän 2009 ohjelma julkistettiin (14.1.2009)

Kokonainen konsertti Mozartia,  Saariaholta kantaesitys

Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola ja ranskalainen kapellimestari, pia­nisti Philippe Entremont esiintyvät yhdessä Iitin musiikki­juhlilla 13. kesäkuuta. Ohjel­ma koostuu pelkästään Mozartin musiikista, kuten kaksoispianokonsertosta. Tarkoituksena on myös äänittää ja levyttää Iitin kirkossa pidettävä konsertti. Sveitsiläinen Cascavelle-yhtiö on osoittanut olevansa kiinnostunut tuottamaan tämän konserttitaltioinnin. Aikaisemmin Mikkola ja Entremont ovat levyttäneet mm. Ravelin teoksia.

Mozart-konserttia varten muodostetaan erityinen orkesteri Iitti Festival Orchestra, joka koostuu mm. Helsingin kaupunginorkesterin jäsenistä ja jota Entremont johtaa.

Iitin musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 11. kesäkuuta kuullaan Suomen kantaesityksenä Kaija Saariahon sävellys Calices viululle ja pianolle esittäjinään Antti Tikkanen ja Laura Mikkola. Iitissä nähdään ensi kesänä myös Naantalin musiikkijuhlilta tuttu kiinalainen kapellimestari ja pianisti Xu Zhong.

Tangoa Verlassa, Perkoa monella tapaa

Festivaali alkaa jo keskiviikkona 10. kesäkuuta Verlan tehdasmuseossa, jossa tällä kertaa soi tan­go. Tangoon taipuvat Laura Mikkolan lisäksi Pedro Hietanen, harmonikka ja Jukka Perko, sakso­foni. Iitissä aiemminkin yleisöä ihastuttanut Perko esiintyy lisäksi Iitin kirkossa, vanhan pappilan konsertissa sekä myöhäisillan jazzkonsertissa yhdessä Nelitahti-yhtyeen kanssa.

Tiina-Maija Koskela ja Raimo Sirkiä Hiidenvuorelle

Hiidenvuorelle kiipeävät ensi kesänä laulamaan Lappeenrannan laulukilpailun 2008 naistensarjan voittaja, mezzosopraano Tiina-Maija Koskela ja tenori Raimo Sirkiä.



Iitin musiikkijuhlayhdistys esittää: mykkäelokuva Koskenlaskijan morsian elävän musiikin säestyksellä (7.1.2009)

Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry esittää keskiviikkona 21. tammikuuta Kausalan Ravilinnassa mykkäelokuvan KOSKENLASKIJAN MORSIAN. Elokuvan musiikin soittavat livenä paikan päällä kontrabasisti Teppo Hauta-aho ja pianisti Eero Ojanen.

Elokuva on vuonna 1923 valmistunut Erkki Karun ohjaama mykkäelokuva, jonka ulkokuvaukset tehtiin Iitin Tapolan kylässä ja kuuluilla Mankalan koskilla, jotka sittemmin on valjastettu sähkön tuotantoon ja ovat nyt muisto vain. Kyseessä ei siis ole se ”Ansa Ikonen ja Tauno Palo” -äänielokuva vuodelta 1937, jonka ohjasi Valentin Vaala ja jonka ulkokuvaukset niinikään tehtiin vielä kuohuvilla Mankalan koskilla. Mankalan koskethan ovat olleet useiden suomalaiselokuvien näyttämönä – mainittakoon vaikka monet Teuvo Tulion ohjaamat teokset Laulu tulipunaisesta kukasta -filmistä (1938) alkaen.

Koskenlaskijan morsian (1923) oli Suomi-Filmin nuoruusvuosina paitsi suosituin kotimainen elokuva 1920-luvulla, myös paras myyntimenestys, sillä se levitettiin peräti kymmeneen maahan, mm. Japaniin.

Teppo Hauta-aho ja Eero Ojanen ovat soittaneet vuosien varrella monissa eri yhtyeissä. Kuuluisin lienee ollut Tuohi Quartet, jossa Teppo Hauta-ahon kera soittivat Seppo ”Paroni” Paakkunainen, Edward Vesala ja Heikki Sarmanto. Eero Ojanen on puolestaan ollut soittamassa useissa kokoonpanoissa Eero Koivistoisen kanssa.

Tarkoituksena myös katoavan tiedon keruu

Hankkeen tarkoituksena on, paitsi tarjota palanen paikallis- ja elokuvahistoriaa, myös selvittää elokuvassa esiintyvien henkilöiden nimiä sekä paikkoja ja rakennuksia. Tätä projektia tehdään yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Suomen elokuva-arkisto.

1920-luvun Koskenlaskijan morsianta oli avustamassa lukuisia iittiläisiä, joiden nimiä kaivataan KAVAn tietokantaan. Elokuvassa on myös tunnistamattomia paikkoja, rakennuksia ja taloja, joista toivotaan tietoja. Internetiin avattujen sivujen avulla on mahdollista päästä katsomaan valokuvia sellaisista elokuvista, joissa mukana olleita henkilöitä tai kuvauspaikkoja ei ole vielä tunnistettu.

”Tiedätkö tämän klassikkofilmatisoinnin kuvauksista Iitin Tapolan kylässä ja Mankalan koskilla tai Vironkadun studiolla? Tunnistatko elokuvan tekijöitä tai esiintyjiä? Jokainen pieni tiedonsirpale on tervetullut”, lähettää KAVAn tutkija Juha Seitajärvi terveisiä. Seitajärveen voi kuka tahansa kansalainen ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai KAVAn internetsivujen kautta.

Seitajärvi tekee mm. toimittaja Markku Karvosen kanssa Radio Hämeeseen ohjelmasarjaa Hämeessä kuvatuista elokuvista. Haastattelujen ja paikallismuistelojen avulla onkin jo saatu selville monia kuvauspaikkoja ja esiintyjiä.


Ravilinnan elokuvateatterissa (Kymentie 2, Kausala) 21.1.2009. Esityskertoja on kaksi: koululaisnäytös klo 13 ja yleisönäytös klo 18. Lipun hinta on 10 euroa. Musiikkijuhlien talkoolaiset voivat varata vapaalippunsa etukäteen sihteeri Anja Tikkaselta, p. 0400 465 222.

Tapahtumaa tukevat Iitin kirjasto- ja kulttuurilautakunta sekä Nordea Pankki Kausala.


Lisätietoja:

Tutkija Juha Seitajärvi, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA, p. (09) 6154 0217 tai 040 725 3564, juha.seitajarvi@kava.fi

Varapuheenjohtaja Reijo Leino, Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry, p. 040 564 5500, reijo.leino@pp.inet.fi

Linkkejä:

KAVAn kotimaisten elokuvien tiedonkeruusivusto

Iitissä filmatuista elokuvista voi lukea lisää esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien artikkelista (toim. Lasse Suomi).


Laura Mikkola: Iitti – Pariisi – Wien - New York... (14.10.2008)

Iitin musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Laura Mikkolan syksyyn kuuluu kesän 2009 festivaaliohjelman suunnittelua ja aiempien suunnitelmien varmistamista. Omat esiintymiset pitävät huolen siitä, että matkustamista reitillä Pariisi - Iitti - muu maailma riittää. Lauran omaan ohjelmaan syksyn aikana kuuluvat mm. useat esiintymiset Brysselin Mozart-festivaaleilla, kolme soolokonserttia Wienissä, Beethovenin 2. pianokonsertto Kairossa sekä Rautavaara-workshop ja konsertti New Yorkissa.

Iitin musiikkijuhlien kesän 2009 ohjelma julkistetaan vuodenvaihteessa.

Kuvia musiikkijuhlilta 2008 (11.9.2008)



Avajaiskonsertissa täydelle kirkkosalille Jan Söderblomin johdolla esiintynyt Virtuosi di Kuhmo ihastutti virtuoottisella yhteissoitolla.

Kuva Anja Tikkanen.



Puhaltimet olivat yksi kesän teemoista. Yksi huippuhetkistä koettiin perjantaikonsertissa, jossa kuultiin F. Poulencin sekstetto pianolle ja puhaltimille. Kuvassa Jaakko Luoma, fagotti ja Jukka Harju, käyrätorvi.

Kuva Heikki Tuuli.



Perjantaipäivänä Wanhan Pappilan kamarissa valmistauduttiin konserttiin (istumassa Nina Karmon, Henri Sigfridsson vasemmalla, taustalla Sami Junnonen, oikealla Asko Heiskanen)...

Kuva Heikki Tuuli.



... jossa kuultiin yleisön riemastuttanut yllätysnumero, Peter Lönnqvistin (vas.) Eatin´ ´til Two. Myös Ismo Eskelinen (oik.) kuului iltapäiväkonsertin soittajakaartiin.

Kuva Heikki Tuuli.



Lauantaina pappilassa oli vuorossa odotettu edelliskesäisen Schumann-produktion jatko, jossa lausujana kuultiin jälleen Lasse Pöystiä. Kuvassa Pöysti viulisti Nina Karmonin (keskellä) ja Laura Mikkolan kanssa.

Kuva Heikki Tuuli.



Ensimmäisen kerran Hiidenvuoren yökonsertti pidettiin pienessä tihkusateessa. Yleisö kapusi paikalle ja konsertti (Helena Juntunen, Ville Rusanen, Antti Hotti, Jukka Harju) oli loistava!

Kuva Heikki Tuuli.


Seuraavat Iitin musiikkijuhlat 10. - 13.6.2009 (16.6.2008)

Iitin musiikkijuhlat järjestetään jälleen ensi kesänä juhannusta edeltävänä viikonloppuna, 10. - 13. kesäkuuta 2009. Taiteellinen johtaja pianisti Laura Mikkola julkistaa ohjelman vuodenvaihteessa.


Musiikkikurssin konsertti päätti musiikkijuhlat 2008 (16.6.2008)

Nuorten musiikkikurssilaisten konsertti sunnuntaina 15.6. päätti tämänkesäiset Iitin musiikkijuhlat. Konsertissa esiintyi kaksi trioa sekä orkesterit Sinfonia Piccola d’Iitti ja Iitti Sinfonietta johtajanaan Seppo Reinikainen. Perheniemen opistolla pidetylle reilun viikon mittaiselle leirille osallistui ennätysmäärä lapsia ja nuoria, 78. Vasta viisi vuotta vanha musiikkikurssi vaikuttaa vakiinnuttaneen asemansa musiikkileiritarjonnassa, sillä se on jo kahtena vuotena saanut tukeakin mm. valtion säveltaidetoimikunnalta.


Hiidenvuoren konsertti pidettiin tihkusateessa (16.6.2008)

Kello kymmenen aikaan lauantai-iltana 14.6. alkanut tihkusade ei saanut aikaan pelättyä suurta yleisökatoa Hiidenvuoren yökonsertissa. Konserttia ei myöskään siirretty kirkkoon. Sissihenkeä osoitti esiintyjien ja pianon lisäksi arvion mukaan ainakin 500 mäelle kiivennyttä kuulijaa; lippuja myytiin ennakkoon ja paikan päällä yhteensä yli 600. Hiidenvuorella esiintyivät Helena Juntunen, sopraano, Ville Rusanen, baritoni ja Antti Hotti, piano sekä Jukka Harju, käyrätorvi.

Hiidenvuoren konsertissa on edelliskesinä käynyt keskimäärin 800 kuulijaa, mutta musiikkijuhlien 3000 hengen kävijätavoitteesta ei jääty tälläkään kertaa. Vakiintuneeseen tapaan suosituimmat konsertit olivat torstain avajaiskonsertti Iitin kirkossa, Hiidenvuoren yökonsertti ja Vanhan pappilan intiimit iltapäiväkonsertit lauantaina. Musiikkikurssilaisten konsertti Elimäen Alppiruusulaaksossa jouduttiin sään vuoksi peruuttamaan, mutta Kausalan torikonsertissa ja päätöskonsertissa yleisöä oli reippaasti.



Yllätysnumero oli Iitin Tiltu! (16.6.2008)

Vanhan pappilan perjantain iltapäiväkonsertin ohjelmassa oli ennakkotietojen mukaan Iitin musiikkijuhlille omistettu yllätysnumero. Tarkkaan varjeltu salaisuus paljastui säveltäjä-sovittaja-pianonsoitonopettaja Peter Lönnqvistin teokseksi pianolle, viululle ja sellolle nimeltä Eatin’ ’til Two esittäjinään Laura Mikkola, Nina Karmon ja Tuomas Ylinen. Useista tyylilajeista koostuvan teoksen pohjalta saattoi tunnistaa vanhan Iitin Tiltu -rallin. Muusikot tosin saattoivat tulkita nimen viittaavan myös taiteilijoille musiikkijuhlaviikon aikana järjestettyyn iittiläiseen muonitukseen.


Pappilan iltapäiväkonserteissa on intiimi tunnelma.

Taiteellinen johtaja Laura Mikkola on kansainvälisesti arvostettu huippupianisti. Kuva Heikki Tuuli.